Rakennus

Lyhyt historia

Toppilan Siilo kuuluu ensimmäiseen Alvar ja Aino Aallon suunnittelemaan teolliseen kohteeseen. Se on yksi vain neljästä Aalto rakennuksesta, jotka ovat jäljellä Toppilan selluloosatehtaasta, jonka rakennus aloitettiin 1929 ja valmistui ja vihittiin käyttöön 18. heinäkuuta 1931. 1920-luvun lopulla Toppila Oy :n hallituksen varapuheenjohtaja Gösta Serlachius tilasi nousevalta arkkitehdiltä Alvar Aallolta ulkoasusuunnitelman tehtaalle, jonka toimintojen suunnittelun insinöörit Nyrop ja Mattas olivat aloittaneet vuonna 1927. Tehtävänanto oli haastava huomioon ottaen tiukan budjetin, luovat rajoitukset sekä teollisuusrakennusten lukuisat erityistarpeet ja vaatimukset.

[1] The Toppila Cellulose Factory and its remaining buildings (outlined in red) © AALTOSIILO | [2] The Factory structure © AALTOSIILO

Aalto Siilo on rivisiilo mallinen, ja se alunperin koostui kahdesta lastusäiliöstä, ja se oli liitetty viereiseen tiilirakennukseen (myöhemmin purettu) eteläpuolelta. Laajennuksen myötä vuonna 1957, siilorakennukseen insinööri E. Niemelä lisäsi kolmannen lastusäiliön Aallon piirrustuksien pohjalta, joihin oli merkitty kasvuvaraa yhteensä neljälle lastusäiliölle. Kaikki kolme siiloa ovat samanlaisia, vaikkakin itäisen siilon suutin on asetettu noin 1,5 metriä korkeammalle kuin kaksi muuta. Puuhakevarastona käytetty siilo on seisonut tyhjillään tehtaan suljettua vuonna 1985.

Siilon suunnittelussa Aalto onnistui saavuttamaan voimakkaan katedraalimaisen muodon ja teknisten toimintojen yhdistelmän. Se oli yksi hänen ensimmäisiä kokeilujaan lisätä funktionalistisia yksityiskohtia modernistisen ajattelutavan mukaisesti. Rakennuksen arkkitehtuurille on ominaista ilman tukea seisovat teräsbetonipinnat: kuormitusseinät (‘betonielementit’ ja ‘ripapalkit’) aktiivisesti tukevat ohutkuorikattoa ja muodostaa siten erittäin tehokkaan rakenteellisen kokonaisuuden.

Asuinalueen yläpuolelle kohoava näyttävä rakennus omaa 258 m2 pinta-alan, ja sijaitsee 1 494 m2 tontilla. Jyrkän bitumikermistä tehdyn vesikaton (Nuroil bituumikalvo) ja kantavien vinopalkkien alla on 28 metriä korkea yhtenäinen tila, josta roikkuvat kolme metallisuppiloa, jotka ovat volyymiltään 5,630 m3. Piirustusten mukaan rakennus istuu puupalkkien päällä, jotka kannattelevät hämmästyttävän ohutta – vain 100mm paksuisia – teräsvahvistettuja betoniseiniä.

Pohjakerroksen seinien tukipilareiden välit on muurattu tiilillä. Pohjois- ja eteläseinillä kulkee ruutuikkunarivit pohjakerrostasolla sekä katonrajan kuljetinhihnan transporttöörikäytävässä; jonka ikkunat olivat alunperin lasitiiltä. Siilojen suppilorakenteet on valmistettu teräsbetonista ja niiden päissä on neliskulmaiset terässuuttimet. Rakennuksessa on betonilattia.

Siilon arkkitehtoninen merkittävyys tunnistettiin välittömästi: siilon – vain 10 cm paksuista – valettua betonirakennetta pidettiin uraauurtavana saavutuksena ja se on mahtava esimerkki insinöörin ja arkkitehtuurin yhteistyöstä muodon ja funktion välillä. Vuonna 1930 Bauhaus-opettaja ja valokuvaaja Laszlo Moholy-Nagy kävi kuvaamassa siiloa Aaltojen kanssa. Vierailun aikana Aino Aallon siilosta ottamat valokuvat julkaistiin Arkkitehti (eli "ARK") lehdessä, joka on yksi vanhimmista edelleen toiminnassa olevista arkkitehtonisista julkaisuista (Lue Arkkitehti No. 12 – 1931, Resurssit-sivulla).

Toppilan tehdas edelsi Aallon myöhempiä teollisuusalueita Sunilassa, Inkeroisessä ja Summassa sekä muita rakennuksia hänen varhaismodernistiselta kaudeltaan, kuten Viipurin kirjastoa ja Paimion parantolaa.

Siilo: teollisen perinnön ja sen ennallistamisen symboli

Kun alue kaavoitettiin uudelleen 1990-luvun vaihteessa tehtaan sulkemisen seurauksena, sen tärkeimmät teollisuusrakennukset saivat suojelumerkintöjä. Tehdasalue on suojeltu SR-aluemerkinnällä "rakennustaiteellisesti arvokkaana korttelialueena”. Siilo on tehtaan ainoa rakennus jolle myönnettiin erityinen SR-1-rakennussuojelumerkintä “valtakunnallisesti merkittävänä suojeltuna rakennuksena”.

Suurin osa tehtaan jäljellä olevista rakennuksista on uusiokäytössä – niistä on tehty asuntoja, lastentarha, kiipeilykeskus, urheilu- ja liikuntasali, kierrätyskeskus sekä kauppoja. Siilo on kuitenkin pysynyt koskemattomana: se on edelleen yhtenäinen tehdasmiljöön kanssa, mutta haavoittuvainen ja vailla tarkoitusta muutoin asuinalueeksi muuttuneessa korttelissa.

Siilo edustaa myös esimerkkiä teollisesta arkkitehtuurihistoriasta: se on arvokas tieysti esimerkkinä Aaltojen työstä ja arkkitehtonisesta kielestä, mutta myös siinä hyödynnettyjen rakennusmateriaalien takia. Teräsbetonin matalat kustannukset, mekaaninen vastus ja muovautuvuus pääsivät täyteen käyttöpotentiaaliinsa funkkisarkkitehtuurin otettua se käyttöön 1900-luvun alussa. Vain vuosisata myöhemmin se edustaa merkityksellistä tarvetta modernien materiaalien käyttöiän pidentämiseen: vain aika paljasti materiaalin haavoittuvuuden ilmakehän molekyyleille, kosteudelle ja homeelle.

Siilo nykypäivänä: yhteinäinen, mutta haavoittuva

"Se ei ole pelkästään arkkitehtoninen ja teollinen maamerkki, vaan se myös heijastaa maakunnan teollista ja taloudellista menneisyyttä ja sen vaikutusta paikalliseen yhteisöön ja luontoon."
– Niclas Ahlström, yksi Made by Choice -muotoiluyrityksen perustajista.

Tämä kokeellinen betoni "katedraali" Toppilassa on seissyt tyhjillään ja hylättynä selluloosatuotannon lopetettuna 1980-luvun puolivälissä. Huolimatta useista vuosien varrella tapahtuneista yrityksistä rahoittaa ja löytää uusi käyttötarkoitus siilolle, Oulun kaupunginvaltuusto päätti lopulta myydä rakennuksen siinä toivossa, että sille ilmaantuisi pelastaja. Oli suuri huolenaihe, että se jouduttaisiin purkamaan kuten kävi Aallon siilolle Sunilan sellutehtaalla, joka on ehdolla UNESCOn maailmanperintölistalle.

Hankittuaan siilon elokuussa 2020 AALTOSIILO-projektin kumppanit kokevat, että rakennus on liian tärkeä menettäväksi ja työskentelevät siilon muuntaakseen siilon rakennusperinnön säilyttämisen ja uudelleenkäytön keskukseksi.

Kesäkuussa 2021 Oulun kaupunki valittiin Euroopan kulttuuripääkaupunkiksi 2026 ja AALTOSIILO-projekti oli osa kaupungin ohjemaehdotusta: lisätodistus siilon tärkeydestä paikallisyhteisölle ja heidän voimakkaasta tunnesiteestä alueen nopeasti katoavan teollisuusperinnön kanssa.

© Kari Pullinen